Tuusulassa  tapahtui massajoukkomurha koulussa keskiviikkona kahdeksas marraskuuta. 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen ampui 8 ihmistä ja lopuksi itsensä. Monta kertaa yhtä uhria; rehtori kuoli, samoin terveydenhoitaja ja 6 opiskelijaa, joista yksi 25-vuotias ja loput 16-18-vuotiaita. Moni loukkaantui.
   Keskiviikkona joskus 11 maissa Pekka alkoi ammuskella Jokelan koulussa. Aulasta löytyi suurin osa ruumiista ja murhaaja itse löytyi vessasta. Oppilaita oli luokissa lukittuina ja osa karkasi jos vain pääsi. Mies oli valellut polttoöljyä koulun seinille aikeinaan polttaa koko koulu, mutta ei sitten onneksi ollut saanut sitä syttymään.
   Pekka oli laittanut tiistaina youtubeen videon, jonka otsikkona oli 'Jokela High School Massacre 11/07/2007', ja myös irc-galleriassa oli ihkuboksissa ja päiväkirjassa viestiä. Päiväkirjan mukaan paljastui, että nuorukainen oli pettynyt johonkin ja valmis kuolemaan. Hän myös ihaili Hitleriä ja Stalinia ja ihannoi väkivaltaisia elokuvia. "Tarkkuusammunnan" harrastajana hän oli noin kolme kuukautta sitten hankkinut aseen ja siinä oli 500 panosta ampumahetkellä. yli 200 oli jäljellä ja lähes 70 ammuttu. Eli paljon oli vielä ampumatta. Lehden mukaan poika oli yksinäinen ja kiusattu. Hänellä oli myös 11-vuotias pikkuveli.
   Siinä herää sitten kysymys, että miksi näin pääsi käymään? Miksi Suomessa? Pekka oli luultavasti pettynyt todella pahasti johonkin, koska sanojensa mukaan vihasi ihmiskuntaa ja koko ihmisrotua. Hän oli valmistautunut kuolemaan kaikesta huolimatta.
   Mutta miksi viattomat? Pekka ampui syyttömiä ihmisiä; ihmisiä, joista suurimmalla osalla oli vielä elämä edessään. Ihmisiä, jotka olivat olleet vielä onnellisia ja eläväisiä aikaisemmin keskiviikko-aamuna. Monet saattoivat menettää kaverinsa, perheenjäsenensä, sukulaisensa ja periaatteessa ilman mitään pätevää syytä. Netissä on sytytetty yli 80 000 kynttilää uhrien ja muiden tapahtumasta kärsineiden muistoksi; irc-gallerian yhteisöissä on yhteensä yli 7000 ihmistä. Eilisiltana Suomessa laitettiin klo 18.00 keittiön ikkunalle kynttilä palamaan ja koko maassa on järjestetty suruliputus. Kyllä Suomi vielä välittää.
   On silti niin vaikea ymmärtää, miten tällaista voi tapahtua Suomessa? Millainen ihminen pitää olla, että pystyy katsomaan, kun itse tappaa viattomia ihmisiä. Täysin mahdotonta ajatella, mutta niin vain pääsi käymään. Eikä sille enää voi mitään. Enää on turha valitella, millainen Pekka oli, ja miksi hän niin teki, vaikka olisihan se toki mielenkiintoista tietää. Nyt voimme vain keskittyä tukemaan surevia omaisia ja muita ihmisiä, mikäli se on mahdollista. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.


Tässä siis minun kirjoitukseni Jokelan koulussa kuolleiden muistoksi, sekä heidän omaisilleen ja tuttavilleen. Pärjäilkää.<3

Vasta ensimmäistä kertaa tänään aloin muistelemaan sitä aikaa, jonka 'vietin' yhden pojan kanssa, josta tykkäsin todella paljon. Tai enhän minä ikinä hänen kanssaan jutellut, poika oli ujomman puoleinen, mutta aika meni mesettäessä ja tekstatessa.
Nyt olin jo kerennyt unohtaa hänet, kun sitten jostakin nimi ja kaikki muut muistot tulvahtivat mieleen. Jotenkin on vaikea ajatella tätä kyseistä henkilöä pahalla, kun hän niin paljon hyvää toi elämääni, mutta toisaalta on vaikea ajatella häntä hyvälläkään, kun hän sai satutettua minua niin pahasti. Hän leikki tunteillani, mitä on vaikea antaa anteeksi.

Nyt poika on viettänyt aikaa mesessä. En vaan jaksa jutella. En jaksa tehdä aloitetta, en jaksa kaveerata hänen kanssaan. Pakko myöntää, mutta kaipaan tätä poika hieman. Ihan vähän vain. Vaikka minulla on uusia kavereita, niin välillä tulee mieleen kysymys, mitä jos meistä olisi tullut jotain?
Tiedän kyllä, ettei meidän 'eroamisemme' ollut minun syyni. Poika aloitti koko jupakan ja myös vastasi siitä, enkä ole ottanut häneen yhteyttä sen jälkeen kun haukuin hänet kusipääluuseriksi. Turhauttavaa.
En haluaisi olla ilkeä, mutten myöskään ystävä.

Jokaisella meistä on haaveita ja unelmia. On sellaisia, jotka jakaa mielellään ystävien ja perheenjäsenien kanssa. On myös sellaisia, joita ei mielellään kerro eteenpäin, ehkäpä nauramisen ja häpeän tunteen takia. Silti haaveissa ja unelmissa ei pitäisi olla mitään väärää, vaikka ne voivat välillä aiheuttaa isojakin riitoja ja ongelmia. Haaveista ja unelmista tulisi pitää kiinni.

Millaisia haaveita teillä on?
   Minä olen aina haaveillut ulkomaanmatkoista. Unelmoin Pariisista päivät pitkät ja käyn mielessäni keskusteluja, joita käyttäisin vaikkapa ranskalaisessa ravintolassa. Pariisi on ollut haaveenani siitä alkaen kun aloitin ranskan opiskelemisen koulussa, eli viidenneltä luokalta lähtien.
   Olen myös aina haaveillut tutustumisesta ulkomaalaisiin ihmisiin. Sellaisiin, jotka tulevat eri kulttuurista, puhuvat eri kieltä, ajattelevat eri asioita. Minulle ei olisi väliä minkä näköisiä, värisiä, kokoisia he olisivat, kunhan heillä olisi jotain mielenkiintoista kerrottavaa omasta maastaan ja kulttuuristaan. En ole ikinä pitänyt rasisteista.
   Tulevaisuudessa haluaisin tienata valokuvaamisella, vaikken ole sitä kenellekään kertonut. Tiedän, että sillä ei voi pärjätä, jos nyt ei ole joku huippuammattilaiskuvaaja, mutta en jaksa välittää siitä. Rakastan valokuvausta ja se on yksi mielipuuhistani.
   Valokuvaamisesta puheen ollen, olen haaveillut kuvien kehittämisestä oikein. Filmirullien avaamista ja filmin pilkkomista ja muita toimintoja. Haluaisin ottaa mustavalkoisia kuvia kaikenlaisista asioista, onnistuneita kuvia ihmisistä. Saada jotain tunteita vangittua filmille. Toistaiseksi se vaan ei onnistu...

Haaveet ja unelmat saa toteutettua kun yrittää tarpeeksi.
  

Jenpsin pyynnöstä kirjoitan jotain, tälläkertaa ei mitään kovin filosofista (ovatko minun kirjoitukseni muka joskus olleet filosofisia!) ja vakavaa, vaan iloista ja mukavaa. Aiheena kesä.

Kesähän on kohta kokonaan ohi, ainakin koululaisten osalta. Meillä täällä Keski-Suomessa koulu alkaa tasan kahden viikon päästä maanantaina, ja sitä ennen tulevan lukiolaisen pitäisi saada ostettua kaikki koulutavarat, kun mitään ei enää valmiiksi anneta. Ja minähän en itseni tuntien ole mitään saanut hankittua, joten tuo ostoslista on aika pitkä... Kauhea stressi siis jo ennen koulun alkua.

No se on kivaa sitten kun koulu alkaa, pitkää päivää painetaan homeisessa koulussa (juu tiedän, itsepähän kouluni valitsin!) tylsien ihmisten kanssa ja odotetaan jo seuraavaa lomaa. Taitaa olla monelle arkipäivää? Minulle ainakin. Saa nähdä muuttuuko mieli kun lukio alkaa ja alkaa koeviikot ja muut vastaavat.

Mutta, nyt poikkesin vaihteeksi aiheesta. Takaisin kesään. Ajattelin nyt ihan kysellä teiltä, että miten on kesä menny? Missäpäin on kierrelty? Ja mitä muistoja on jäänyt? Saa kirjoittaa lyhyesti tai pitkästi ihan miten itse tykkää, ja minä mielelläni sitten kommentoin takaisin (jos täällä on jotain ei-vielä-niin-tuttuja-ihmisiä).

Mitähän itse kertoisin. Olen viettänyt kesääni pääasiassa kotona ja kiertäen satunnaisesti kilpailuissa ympäri Keski-Suomea. Muuramessa, Korpilahdella ja Killerillä on tullut vietettyä monen monta kesäistä tuntia valokuvaten ratsukoita. Tämä on siis harrastukseni, jos joku ihmettelee.
Nyt loppukesästä olin Messilässä kuvailemassa, eli tuolla Lahden seudulla, ja nyt tulevana viikonloppuna on tarkoitus mennä Ouluun kuvaamaan, eli tällaista pientä Suomi-kiertelyä on tullut tehtyä kamera kaulassa. Pääasiassa löytyy kyllä niitä hevoskuvia, ei muita.

Rippileirillä olin isosena heinäkuun puolivälin paikkeilla. Tämä oli kyllä varsin ikimuistoinen kokemus, paljon mieluisampi kuin oma rippileirini viime kesänä. Sain monen monta uutta kaveria ja tutustuin ihmisiin paljon paremmin. Lisäksi iltaohjelmien suunnittelu ja raamisten vetäminen oli kaikkea muuta kuin tylsää. Ja siitä vielä maksetaan! Kaikenlisäksi sain vielä (ehkä) töitä kirkolta, eli rupean ehkä pitämään seurakuntanuorten nettisivuja ja siitäkin sitä rahaa tulee. Eli hyvin menee, ja hauskaa oli!

Toisin sanoen, minun kesäni on ollut mukava ja melko rento, vaikken ole esimerkiksi kesätöissä ollut. Tallilla olen viettänyt suhteellisen paljon aikaa ja noissa kilpailuissa. Mutta harvoin sitä näin mukavaa kesää on ollut. :)

Koska oli pakko pitkän tauon jälkeen kirjoittaa jotakin uutta, päätin tälläkertaa kirjoittaa kirpputoreista.

Itse en kirpputoreilla käymistä tai myymistä kauheasti harrasta, mutta äitini on innokas myyjä. Meillä täällä Jyväskylässä on pääasiassa vain yksi toimiva kirpputori, jossa kyllä kävijöitä riittää. Pöytien hinnat vaan kun ovat niin pilviä hipovia, niin ei meiltäkään usein tavaraa lähde myyntiin, ja jos lähtee niin kimppamyynnillä.
   Kuitenkin itse havaitsin kirpputorit ihan hyödyllisiksi paikoiksi. Kierrellessäni tuolla kyseisellä kirpputorilla, näin kaikkea turhaa, mutta myös jotain hyödyllistä. Itse esimerkiksi löysin Eminemin CD-levyn, ja ostin sen vielä varsin halvalla. Ihan hyväkuntoinen se oli, ja toimikin hyvin.
   Käyttekö te usein kirpputoreilla ostamassa jotain?

Minulla vaan kävi mielessä, että en itse voisi ostaa kirpputoreilta vaatteita. Jotenkin minua ällöttää laittaa päälle vaate, jota joku muu on pitänyt. Tiedän kyllä, että vaatteet on pesty ja puunattu myymistä varten, mutta silti. Olenko ainut tämän linjan kannattaja?
   Kaikkea muuta voisin kyllä kuvitella ostavani kirpputorilta. Kertokaahan mitä mieltä te olette kirppareista?

Tulipas lyhyt teksti.

Ajattelin nyt vaan ilmoittaa teille, että lähden tänään viikoksi (kahdeksaksi päiväksi) rippileirille isoseksi. Tulen torstaina takaisin ja saatan ehkä kertoa teille mitä leirillä tapahtui. Saa toki kommentoida. (:

Minut haastettiin kertomaan 7 totuutta itsestäni, ja sen jälkeen haastamaan 7 ihmistä tekemään tämän samaisen kirjoitustehtävän. Saa nähdä mitä saan aikaiseksi.

1. Olen omituinen. Kukapa ei olisi, mutta minä olen ihan superomituinen. Tämän olen kuullut lukuisia kertoja kaikilta tutuilta ja se luultavasti pitää paikkaansa. Minulla on omituisia tapoja, sanoja, lauseita ja tunnen omituisia ihmisiä. Kannattaa siis vissiin hieman varoa.

2. Olen arpinaama. Minulla on otsassa noin kaksi-kolme senttinen arpi, joka on tullut ollessani kolmannella luokalla. Pikkuveljeni kaveri (joka on siis minua jonkun 5 vuotta vanhempi) heitti puukeihään suoraan otsaani ja siihen kursittiin sitten seitsemän tikkiä. Ja tuo arpi näkyy naamassa vieläkin, tosin ei enää kovin selvänä, ellen "kurtista kulmiani."

3. Kuuntelen musiikkia, jota kukaan ei ole ikinä ennen kuullut. Tuskin kovin moni on kuullut Regina Spektorista, saatika sitten tykännyt hänen musiikistaan, mutta minä pidän. Tai Katie Meluasta, tai David Bowiesta...

4. Olen leffafriikki, mikä on varmasti jo selvinnyt tässä näiden kirjoitusten kautta. Katson leffoja aina kun mahdollista ja olen niiden suhteen ns. kaikkiruokainen, mutta lemppareihini kuuluvat toiminta-, sota- ja fantasialeffat mukaanlukien kaikki historialliset elokuvat. Ja mikä parasta, katson aina kaikki extrat ja opettelen ulkoa hyvien leffojen vuorosanat.

5. Rakastan Robbie Williamsin musiikkia ja esiintymistä, sekä sitä miten hän pystyy olemaan lavalla niin rento ja aito ja oikea.

6. Rakastan ranskankieltä, vaikka en osaa puhua sitä kovin hyvin. Tai osaan, mutta en ikinä puhu. Olen viisi vuotta lukenut kyseistä kieltä koulussa ja aina inhonnut sitä, mutta oikeasti rakastan sitä miltä se kuulostaa ja esimerkiksi laulettuna se on ehkä maailman kaunein kieli.

7. Olen kirjafriikki. Luen ja luen ja luen. Ja vielä vähän luen. Rakastan kirjoja. Tykkään eniten ehkä fantasiakirjallisuudesta tai hevoskirjallisuudesta, mutta kaikki muukin kelpaa. Lempikirjojani ovat mm. Harry Potterit, Hevoshoitolan Sisarukset -sarja, Taru Sormusten Herrasta, Rakas Mikael ja Diana Wynne Jonesin kirjat. Myös Ylpeys ja Ennakkoluulo on hyvä.

Ja nyt haastan.
1. Jenps
2. Apor
3. Elohopea
4. Aikku
5. ?
6. ?
7. ?

Nyt pitää ihan jatkaa tätä aihetta, kun ei ole mitään muutakaan aihetta mielessä, mistä voisi saada aikaiseksi jonkinlaista järkevää tarinaa. Joudutte siis kestämään tätä ns. elokuva-aihetta ikuisuuksiin. Odottakaahan, kun minä pääsen romanttisiin komedioihin ynnä muihin asti! No ei vaan.

Jokatapauksessa, katsoin toissailtana elokuvan, jonka itse luokittelisin katastrofielokuvaksi, elokuvan nimeltä United 93. Kyseinen elokuvahan kertoo syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, ja pääasiassa siitä yhdestä lentokoneesta, jonka piti iskeä Valkoiseen Taloon, mutta mikä ei sinne asti ikinä päässyt. Surullista, mutta totta.
   Voisin nimetä monta katastrofielokuvaa, esimerkiksi Titanic. Tositapahtumiin perustuva elokuva, jonka varmasti jokainen on nähnyt ainakin kerran. Tuskin tarvitsee selventää kenellekkään mistä tämä leffa kertoo. The Day After Tomorrow, maailmanloppuelokuva. Kertoo siitä kuinka ihmisten ansiosta maapallolle tulee uusi jääkausi. Ja tätä listaahan voisi jatkaa pitkään.
   Mikä näissä kiehtoo? (Palaamme samaan aiheeseen, kuin edellisessä Elokuva-kirjoituksessa...) Minua ainakin kiehtoo se tositarina. Jos pitäisi valita, kumman katsoisin; Estonia-laivan uppoamisesta kertovan elokuvan vai Mission Impossible 5:sen, valitsisin varmasti Estonia-elokuvan. Onhan Tom Cruise toki hyvä näyttelijä, mutta olisin luultavasti paljon enemmän kiinnostuneempi tuosta tositarinasta. Mitä mieltä te olette?

Minä olen siis kiinnostunut enemmän tarinasta kuin itse leffasta. Olen kahlannut läpi kaikki Titanic-tietokirjallisuudet ja seurasinpa silloinkin ahkerasti telkkaria ja muuta uutisointia kun tuo WTC-isku tapahtui. Harmittaa, kun en ollut silloin vielä niin 'kassalla' kun tuo Estonian uppoaminen sattui, silloin kun olin vielä sen verran pieni, ettei näitä asioita paljon minulle näytetty.

Kertokaapa siis mielipiteitänne katastrofielokuvista? Tsunamistahan olemme nähneet jo TV-ohjelman, joka oli kyllä aika todenmukainen ja jonka viimeistä jaksoa en tietenkään muistanut katsoa... Pitäisikö näitä tehdä lisää? Vaikkapa jostain Indonesian tulvista tms. Laitettaisiin vaan amerikkalaisnäyttelijät lentokoneella Jaavalle ja lavastettaisiin pieni tulva. Eihän siihen tarvita kuin iso budjetti.

©

Jokaisella on varmasti joku harrastus. Minä voin väittää harrastavani epäsäännöllisen säännöllisesti ratsastusta ja hevosten hoitoa. Raahaudun tallille pari kolme-neljä kertaa viikossa ja vietän aikaani siellä, tallista riippuen, muutamasta tunnista puoleen vuorokauteen. Siellä sitten taistelen hevosten kanssa ja saatan ratsastaa jopa kolmella hevosella samana päivänä. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa ihan päättömältä touhulta; viettää nyt 12 h konien keskellä pölyparatiisissä ja vielä miljoonan hyttysen ja muun örveltäjän piirittämänä. Minä olen kuitenkin erimieltä, olen tottunut siihen ja tykkään siitä, ainakin silloin tällöin.

Sitä olen miettinyt voiko harrastuksen mukaan syrjiä. Jos joku harrastaa sammakoiden keräilemistä, niin onko sellaisia ihmisiä, jotka alkavat haukkumaan tätä henkilöä harrastuksen vuoksi. Kyllä varmasti on. Tuosta hevosharrastuksesta olen saanut kuulla siitä asti kun aloitin sen ja tähän päivään asti. Aina löytyy joku joka muistaa mainita kuinka hyvää meetwursti on leivän päällä. Onhan se, varsinkin ruisleivän kanssa.
   Mitäpä jos olisi vaikkapa joku kaunis tyttö, jonka voisi kuvitella harrastavan vaikkapa tanssimista tai jotain muuta vastaavaa suhteellisen naisellista urheilulajia, ja selviäisikin, että kyseinen neito harrastaa metsästystä yhdessä isoäitinsä kanssa.
   Tai vaikkapa hyvännäköinen poika, joka on suosittu tyttöjen keskuudessa ja miksei vaikka poikienkin. Kaikki tietenkin olettivat, että tämä nuorukainen pelaa jalkapalloa tai esimerkiksi toista poikien suosikkilajia; jääkiekkoa. Sitten selviää, että poitsu oikeasti harrastaa vaikka runojen kirjoittamista tai pitsin nypläystä. Seksikästä?
   Tällainen tyyppi saisi varmasti huomautuksia harrastuksistaan, mikäli ne tulisivat ihmisten keskuudessa ilmi. Julmaa.

Ja tässä kirjoituksessa ei sitten ollut minkäänlaista pointtia tai ajatusta. Pakko vain saada jotain kirjoitettua aiheesta joka ei oikeasti ole mitenkään tärkeä.
   Mutta heittäkäähän kommenttia ja kertokaapa omista kokemuksista? Onko joukossamme linnunmunien keräilijä tai totopelaaja? Tai esimerkiksi kanojenhoitaja tai vastaavaa? Onko syrjintää ilmennyt omalla osallasi?