Jokaisella meistä on haaveita ja unelmia. On sellaisia, jotka jakaa mielellään ystävien ja perheenjäsenien kanssa. On myös sellaisia, joita ei mielellään kerro eteenpäin, ehkäpä nauramisen ja häpeän tunteen takia. Silti haaveissa ja unelmissa ei pitäisi olla mitään väärää, vaikka ne voivat välillä aiheuttaa isojakin riitoja ja ongelmia. Haaveista ja unelmista tulisi pitää kiinni.

Millaisia haaveita teillä on?
   Minä olen aina haaveillut ulkomaanmatkoista. Unelmoin Pariisista päivät pitkät ja käyn mielessäni keskusteluja, joita käyttäisin vaikkapa ranskalaisessa ravintolassa. Pariisi on ollut haaveenani siitä alkaen kun aloitin ranskan opiskelemisen koulussa, eli viidenneltä luokalta lähtien.
   Olen myös aina haaveillut tutustumisesta ulkomaalaisiin ihmisiin. Sellaisiin, jotka tulevat eri kulttuurista, puhuvat eri kieltä, ajattelevat eri asioita. Minulle ei olisi väliä minkä näköisiä, värisiä, kokoisia he olisivat, kunhan heillä olisi jotain mielenkiintoista kerrottavaa omasta maastaan ja kulttuuristaan. En ole ikinä pitänyt rasisteista.
   Tulevaisuudessa haluaisin tienata valokuvaamisella, vaikken ole sitä kenellekään kertonut. Tiedän, että sillä ei voi pärjätä, jos nyt ei ole joku huippuammattilaiskuvaaja, mutta en jaksa välittää siitä. Rakastan valokuvausta ja se on yksi mielipuuhistani.
   Valokuvaamisesta puheen ollen, olen haaveillut kuvien kehittämisestä oikein. Filmirullien avaamista ja filmin pilkkomista ja muita toimintoja. Haluaisin ottaa mustavalkoisia kuvia kaikenlaisista asioista, onnistuneita kuvia ihmisistä. Saada jotain tunteita vangittua filmille. Toistaiseksi se vaan ei onnistu...

Haaveet ja unelmat saa toteutettua kun yrittää tarpeeksi.