Vasta ensimmäistä kertaa tänään aloin muistelemaan sitä aikaa, jonka 'vietin' yhden pojan kanssa, josta tykkäsin todella paljon. Tai enhän minä ikinä hänen kanssaan jutellut, poika oli ujomman puoleinen, mutta aika meni mesettäessä ja tekstatessa.
Nyt olin jo kerennyt unohtaa hänet, kun sitten jostakin nimi ja kaikki muut muistot tulvahtivat mieleen. Jotenkin on vaikea ajatella tätä kyseistä henkilöä pahalla, kun hän niin paljon hyvää toi elämääni, mutta toisaalta on vaikea ajatella häntä hyvälläkään, kun hän sai satutettua minua niin pahasti. Hän leikki tunteillani, mitä on vaikea antaa anteeksi.

Nyt poika on viettänyt aikaa mesessä. En vaan jaksa jutella. En jaksa tehdä aloitetta, en jaksa kaveerata hänen kanssaan. Pakko myöntää, mutta kaipaan tätä poika hieman. Ihan vähän vain. Vaikka minulla on uusia kavereita, niin välillä tulee mieleen kysymys, mitä jos meistä olisi tullut jotain?
Tiedän kyllä, ettei meidän 'eroamisemme' ollut minun syyni. Poika aloitti koko jupakan ja myös vastasi siitä, enkä ole ottanut häneen yhteyttä sen jälkeen kun haukuin hänet kusipääluuseriksi. Turhauttavaa.
En haluaisi olla ilkeä, mutten myöskään ystävä.