Tuusulassa  tapahtui massajoukkomurha koulussa keskiviikkona kahdeksas marraskuuta. 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen ampui 8 ihmistä ja lopuksi itsensä. Monta kertaa yhtä uhria; rehtori kuoli, samoin terveydenhoitaja ja 6 opiskelijaa, joista yksi 25-vuotias ja loput 16-18-vuotiaita. Moni loukkaantui.
   Keskiviikkona joskus 11 maissa Pekka alkoi ammuskella Jokelan koulussa. Aulasta löytyi suurin osa ruumiista ja murhaaja itse löytyi vessasta. Oppilaita oli luokissa lukittuina ja osa karkasi jos vain pääsi. Mies oli valellut polttoöljyä koulun seinille aikeinaan polttaa koko koulu, mutta ei sitten onneksi ollut saanut sitä syttymään.
   Pekka oli laittanut tiistaina youtubeen videon, jonka otsikkona oli 'Jokela High School Massacre 11/07/2007', ja myös irc-galleriassa oli ihkuboksissa ja päiväkirjassa viestiä. Päiväkirjan mukaan paljastui, että nuorukainen oli pettynyt johonkin ja valmis kuolemaan. Hän myös ihaili Hitleriä ja Stalinia ja ihannoi väkivaltaisia elokuvia. "Tarkkuusammunnan" harrastajana hän oli noin kolme kuukautta sitten hankkinut aseen ja siinä oli 500 panosta ampumahetkellä. yli 200 oli jäljellä ja lähes 70 ammuttu. Eli paljon oli vielä ampumatta. Lehden mukaan poika oli yksinäinen ja kiusattu. Hänellä oli myös 11-vuotias pikkuveli.
   Siinä herää sitten kysymys, että miksi näin pääsi käymään? Miksi Suomessa? Pekka oli luultavasti pettynyt todella pahasti johonkin, koska sanojensa mukaan vihasi ihmiskuntaa ja koko ihmisrotua. Hän oli valmistautunut kuolemaan kaikesta huolimatta.
   Mutta miksi viattomat? Pekka ampui syyttömiä ihmisiä; ihmisiä, joista suurimmalla osalla oli vielä elämä edessään. Ihmisiä, jotka olivat olleet vielä onnellisia ja eläväisiä aikaisemmin keskiviikko-aamuna. Monet saattoivat menettää kaverinsa, perheenjäsenensä, sukulaisensa ja periaatteessa ilman mitään pätevää syytä. Netissä on sytytetty yli 80 000 kynttilää uhrien ja muiden tapahtumasta kärsineiden muistoksi; irc-gallerian yhteisöissä on yhteensä yli 7000 ihmistä. Eilisiltana Suomessa laitettiin klo 18.00 keittiön ikkunalle kynttilä palamaan ja koko maassa on järjestetty suruliputus. Kyllä Suomi vielä välittää.
   On silti niin vaikea ymmärtää, miten tällaista voi tapahtua Suomessa? Millainen ihminen pitää olla, että pystyy katsomaan, kun itse tappaa viattomia ihmisiä. Täysin mahdotonta ajatella, mutta niin vain pääsi käymään. Eikä sille enää voi mitään. Enää on turha valitella, millainen Pekka oli, ja miksi hän niin teki, vaikka olisihan se toki mielenkiintoista tietää. Nyt voimme vain keskittyä tukemaan surevia omaisia ja muita ihmisiä, mikäli se on mahdollista. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.


Tässä siis minun kirjoitukseni Jokelan koulussa kuolleiden muistoksi, sekä heidän omaisilleen ja tuttavilleen. Pärjäilkää.<3

Vasta ensimmäistä kertaa tänään aloin muistelemaan sitä aikaa, jonka 'vietin' yhden pojan kanssa, josta tykkäsin todella paljon. Tai enhän minä ikinä hänen kanssaan jutellut, poika oli ujomman puoleinen, mutta aika meni mesettäessä ja tekstatessa.
Nyt olin jo kerennyt unohtaa hänet, kun sitten jostakin nimi ja kaikki muut muistot tulvahtivat mieleen. Jotenkin on vaikea ajatella tätä kyseistä henkilöä pahalla, kun hän niin paljon hyvää toi elämääni, mutta toisaalta on vaikea ajatella häntä hyvälläkään, kun hän sai satutettua minua niin pahasti. Hän leikki tunteillani, mitä on vaikea antaa anteeksi.

Nyt poika on viettänyt aikaa mesessä. En vaan jaksa jutella. En jaksa tehdä aloitetta, en jaksa kaveerata hänen kanssaan. Pakko myöntää, mutta kaipaan tätä poika hieman. Ihan vähän vain. Vaikka minulla on uusia kavereita, niin välillä tulee mieleen kysymys, mitä jos meistä olisi tullut jotain?
Tiedän kyllä, ettei meidän 'eroamisemme' ollut minun syyni. Poika aloitti koko jupakan ja myös vastasi siitä, enkä ole ottanut häneen yhteyttä sen jälkeen kun haukuin hänet kusipääluuseriksi. Turhauttavaa.
En haluaisi olla ilkeä, mutten myöskään ystävä.

Jokaisella meistä on haaveita ja unelmia. On sellaisia, jotka jakaa mielellään ystävien ja perheenjäsenien kanssa. On myös sellaisia, joita ei mielellään kerro eteenpäin, ehkäpä nauramisen ja häpeän tunteen takia. Silti haaveissa ja unelmissa ei pitäisi olla mitään väärää, vaikka ne voivat välillä aiheuttaa isojakin riitoja ja ongelmia. Haaveista ja unelmista tulisi pitää kiinni.

Millaisia haaveita teillä on?
   Minä olen aina haaveillut ulkomaanmatkoista. Unelmoin Pariisista päivät pitkät ja käyn mielessäni keskusteluja, joita käyttäisin vaikkapa ranskalaisessa ravintolassa. Pariisi on ollut haaveenani siitä alkaen kun aloitin ranskan opiskelemisen koulussa, eli viidenneltä luokalta lähtien.
   Olen myös aina haaveillut tutustumisesta ulkomaalaisiin ihmisiin. Sellaisiin, jotka tulevat eri kulttuurista, puhuvat eri kieltä, ajattelevat eri asioita. Minulle ei olisi väliä minkä näköisiä, värisiä, kokoisia he olisivat, kunhan heillä olisi jotain mielenkiintoista kerrottavaa omasta maastaan ja kulttuuristaan. En ole ikinä pitänyt rasisteista.
   Tulevaisuudessa haluaisin tienata valokuvaamisella, vaikken ole sitä kenellekään kertonut. Tiedän, että sillä ei voi pärjätä, jos nyt ei ole joku huippuammattilaiskuvaaja, mutta en jaksa välittää siitä. Rakastan valokuvausta ja se on yksi mielipuuhistani.
   Valokuvaamisesta puheen ollen, olen haaveillut kuvien kehittämisestä oikein. Filmirullien avaamista ja filmin pilkkomista ja muita toimintoja. Haluaisin ottaa mustavalkoisia kuvia kaikenlaisista asioista, onnistuneita kuvia ihmisistä. Saada jotain tunteita vangittua filmille. Toistaiseksi se vaan ei onnistu...

Haaveet ja unelmat saa toteutettua kun yrittää tarpeeksi.
  

Jenpsin pyynnöstä kirjoitan jotain, tälläkertaa ei mitään kovin filosofista (ovatko minun kirjoitukseni muka joskus olleet filosofisia!) ja vakavaa, vaan iloista ja mukavaa. Aiheena kesä.

Kesähän on kohta kokonaan ohi, ainakin koululaisten osalta. Meillä täällä Keski-Suomessa koulu alkaa tasan kahden viikon päästä maanantaina, ja sitä ennen tulevan lukiolaisen pitäisi saada ostettua kaikki koulutavarat, kun mitään ei enää valmiiksi anneta. Ja minähän en itseni tuntien ole mitään saanut hankittua, joten tuo ostoslista on aika pitkä... Kauhea stressi siis jo ennen koulun alkua.

No se on kivaa sitten kun koulu alkaa, pitkää päivää painetaan homeisessa koulussa (juu tiedän, itsepähän kouluni valitsin!) tylsien ihmisten kanssa ja odotetaan jo seuraavaa lomaa. Taitaa olla monelle arkipäivää? Minulle ainakin. Saa nähdä muuttuuko mieli kun lukio alkaa ja alkaa koeviikot ja muut vastaavat.

Mutta, nyt poikkesin vaihteeksi aiheesta. Takaisin kesään. Ajattelin nyt ihan kysellä teiltä, että miten on kesä menny? Missäpäin on kierrelty? Ja mitä muistoja on jäänyt? Saa kirjoittaa lyhyesti tai pitkästi ihan miten itse tykkää, ja minä mielelläni sitten kommentoin takaisin (jos täällä on jotain ei-vielä-niin-tuttuja-ihmisiä).

Mitähän itse kertoisin. Olen viettänyt kesääni pääasiassa kotona ja kiertäen satunnaisesti kilpailuissa ympäri Keski-Suomea. Muuramessa, Korpilahdella ja Killerillä on tullut vietettyä monen monta kesäistä tuntia valokuvaten ratsukoita. Tämä on siis harrastukseni, jos joku ihmettelee.
Nyt loppukesästä olin Messilässä kuvailemassa, eli tuolla Lahden seudulla, ja nyt tulevana viikonloppuna on tarkoitus mennä Ouluun kuvaamaan, eli tällaista pientä Suomi-kiertelyä on tullut tehtyä kamera kaulassa. Pääasiassa löytyy kyllä niitä hevoskuvia, ei muita.

Rippileirillä olin isosena heinäkuun puolivälin paikkeilla. Tämä oli kyllä varsin ikimuistoinen kokemus, paljon mieluisampi kuin oma rippileirini viime kesänä. Sain monen monta uutta kaveria ja tutustuin ihmisiin paljon paremmin. Lisäksi iltaohjelmien suunnittelu ja raamisten vetäminen oli kaikkea muuta kuin tylsää. Ja siitä vielä maksetaan! Kaikenlisäksi sain vielä (ehkä) töitä kirkolta, eli rupean ehkä pitämään seurakuntanuorten nettisivuja ja siitäkin sitä rahaa tulee. Eli hyvin menee, ja hauskaa oli!

Toisin sanoen, minun kesäni on ollut mukava ja melko rento, vaikken ole esimerkiksi kesätöissä ollut. Tallilla olen viettänyt suhteellisen paljon aikaa ja noissa kilpailuissa. Mutta harvoin sitä näin mukavaa kesää on ollut. :)

Koska oli pakko pitkän tauon jälkeen kirjoittaa jotakin uutta, päätin tälläkertaa kirjoittaa kirpputoreista.

Itse en kirpputoreilla käymistä tai myymistä kauheasti harrasta, mutta äitini on innokas myyjä. Meillä täällä Jyväskylässä on pääasiassa vain yksi toimiva kirpputori, jossa kyllä kävijöitä riittää. Pöytien hinnat vaan kun ovat niin pilviä hipovia, niin ei meiltäkään usein tavaraa lähde myyntiin, ja jos lähtee niin kimppamyynnillä.
   Kuitenkin itse havaitsin kirpputorit ihan hyödyllisiksi paikoiksi. Kierrellessäni tuolla kyseisellä kirpputorilla, näin kaikkea turhaa, mutta myös jotain hyödyllistä. Itse esimerkiksi löysin Eminemin CD-levyn, ja ostin sen vielä varsin halvalla. Ihan hyväkuntoinen se oli, ja toimikin hyvin.
   Käyttekö te usein kirpputoreilla ostamassa jotain?

Minulla vaan kävi mielessä, että en itse voisi ostaa kirpputoreilta vaatteita. Jotenkin minua ällöttää laittaa päälle vaate, jota joku muu on pitänyt. Tiedän kyllä, että vaatteet on pesty ja puunattu myymistä varten, mutta silti. Olenko ainut tämän linjan kannattaja?
   Kaikkea muuta voisin kyllä kuvitella ostavani kirpputorilta. Kertokaahan mitä mieltä te olette kirppareista?

Tulipas lyhyt teksti.